Espoo-kalenteri 2011, Espoo nyt ja ennen
Kalenterin kullakin sivulla on kuva vanhasta Espoosta sekä pienempävä uusi kuva samalta paikalta tai samasta aiheesta.
Espoo-kalenterit 2009 ja 2010 on myyty loppuun. Vuoden 2011 kalenterin ennakkomyyntiä hoitavat kaikki LC Espoo/Olarin jäsenet. Kalenteri on seinäkalenteri, jonka koko on 250 * 170 mm. Päivien nimet ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Joka kuukaudelle on oma taskunsa, jossa esim. pääsyliput säilyvät tallessa.
Kalenterin vähittäismyyntihinta on 10,-. Yritykset voivat saada kalenteriin pidennetyn takakannen, johon tulee yrityksen logo tai muu yrityksen haluama kuva tai tieto.
Vuoden 2011 kalenterin kannessa on Tapiolan keskusta ennen kauppakeskusten rakentamista.
Tammikuun kuvana on Espoon kauppalantalo.
Helmikuun kuvissa ovat Kauklahden vanha kansakoulu ja Päivänkehrän koulu Olarista.
Maaliskuussa Leppävaaran asemalle kurvaa juna silloin, kun siellä kökötti vanha pieni puinen asemarakennus.
Huhtikuussa rakennetaan Tapiolan asuintaloja puoli vuosisataa sitten, mutta näkyy rakennustöitä riittävän vieläkin.
Toukokuussa esitellään hevosvoimia. Ennen niitä oli yksi, nyt paljon enemmän.
Kesäkuussa tehdään heinätöitä nykyisen Omnian paikalla.
Heinäkuussa kiinnittyvät Sommarö-laivat satamaan.
Elokuussa Menninkäisentie on säilynyt puoli vuosisataa ennallaan.
Syyskuussa esitellään kauppakeskuksia ennen ja nyt.
Lokakuussa kalenterissa on espoolaisia pientaloja vanhoilta ja uusilta ajoilta - kummat ovat parempia?
Marraskuussa Espoo teollistuu - ja teollisuus kokee muutoksia.
Joulukuussa rakentuu Suurpelto ja Kokinkylän pellot kallioineen jäävät historiaan.
Vuosikalenterisivulla rakennetaan moottoritietä.
|